29. huhtikuuta 2012

Kevät

Meillä on ollut hurjan lämmin päivä ja ollaankin vietetty aikaa ulkona. Aamulla ensin käytiin raviradalla juoksemassa ja riekkumassa ja suihkun jälkeen asetuttiin takapihalle nauttimaan auringosta.

Elli ei tykänny, kun jouduin telkeemään murut terassille ettei juokse pyörätielle öykkäröimään


Etkö jo päästä pois?

Molemmat murut

Elli repi jostain ison kepin

28. huhtikuuta 2012

Päpän muistolle ♥



"Olin pieni elämää täynnä oleva pentukoira Päpä ja olin pentutehtailijan uhri. Tämä kuva otettiin minusta 17.4 - vain neljä päivää ennen kuolemaani, ensimmäisenä päivänä uudessa kodissani.
Aloin ripuloida ja oksentaa matoja seuraavana päivänä ja hoidoista huolimatta jouduin luopumaan elämästäni.
Elämästäni, joka ei ollut kaunis, jossa kaikkea sääteli ihmisten kylmyys, ahneus ja välinpitämättömyys elämää kohtaan.

Minut synnytti äitini, joka luultavasti nytkin makaa pienessä häkissä jossain, täynnä kirppuja, täitä ja loisia. Äitiäni pennutetaan uudelleen ja uudelleen ja meitä pienokaisia myydään sairaina eteenpäin ilman asianmukaisia lääkityksiä ja hoitoja.

Välittäjäni on virolainen nainen, joka haluaa rahaa näin julmalla tavalla. Hän on kohtelias, kaunis ja valheet vain luikertelevat suusta, aivan kuten paksut madot luikertelivat minunkin pienestä suustani ennen kuolemaani. Mutta pentutehtailijoita asuu myös Suomessa ja heidän koiratkaan eivät vietä elämänarvoista elämää.

Onko olemassa teitä hyviä ihmisiä, jotka lopettavat äitini ja sisarusteni kärsimykset ja valistavat muitakin koiraihmisiä, ettei meitä pentuja kannata ostaa, ellei halua että pentutehtailu jatkuu?

Kiitos kaikille, jotka osallistuvat tähän kampanjaan,

Pilvenreunalta huiskuttaen, enkelikoira Päpätti Puttinen, alias Päpä"



Jotta olisimme jatkossa viisaampia...


Miksi laittomasti maahan tullutta pentua ei pitäisi ostaa?
  1. Pentuja ja niiden vanhempia ei yleensä ole rokotettu ja madotettu asiaankuuluvasti.
  2. Pennuilla on usein vakavia terveydellisiä ongelmia kuten parvovirusta, kennelyskää, suolistoloisia ja pahimmissa tapauksissa jopa raivotautia, jolloin ne vaarantavat myös muiden terveyden.
  3. Pennut ovat usein peräisin pentutehtaista, joissa ei huolehdita eläinten hyvinvoinnista. Eläimet elävät usein ahtaasti, likaisissa oloissa, eikä eläinten perusterveydenhuollosta huolehdita. Pennut on monesti vieroitettu liian aikaisin ja narttuja saatetaan pennuttaa joka juoksusta.
  4. Pentutehtaissa koirat saattavat lisääntyä hallitsemattomasti, jolloin pennun vanhemmat voivat olla lähisukua toisilleen.
  5. Pentujen kysyntä takaa tarjonnan myös jatkossa. Älä siksi osta säälistä.
Hyvin usein laiton koiran- tai kissanpentu on peräisin pentutehtaasta. Pentutehtailua tapahtuu kotimaassa, mutta yhä useammin pentu on peräisin Venäjältä tai Baltiasta.


Mistä tunnistaa laittomasti maahan tuodun tai pentutehtaasta peräisin olevan pennun?
  1. Tutustu pennun kasvuolosuhteisiin ja pitopaikkaan. Älä luota myyjään, joka ei päästä ostajaa katsomaan pentuja niiden kasvuympäristöön tai joiden emä ei ole nähtävissä.
  2. Ostajan tulisi huolestua, jos kohtaamispaikaksi ehdotetaan parkkipaikkaa, pentua kaupataan suoraan auton takaluukusta tai pentu luvataan tuoda suoraan ostajan kotiin.
  3. Pentuja kaupataan yleensä lehdissä, joissa ilmoittaminen on ilmaista.
  4. Pennut voivat olla puhdas- tai sekarotuisia koiria ja kissoja. Pienet koirat ovat suositumpia tehtailtavia koiria.
  5. Tee aina kirjallinen kauppasopimus.
  6. Tarkista, että eläimen paperit ovat kunnossa ja sille on tehtyasianmukainen rajatarkastus/eläinlääkärintarkastus, jossa on tarkistettu eläimen rokotustodistukset ja identiteetti mikrosirusta tai tatuoinnista. Suomessa kasvattajalta ostetulla pennulla tulee olla rekisteröintipaperit, jotta voidaan varmistua, ettei narttua pennuteta liian usein.
  7. Huomioi, että asiakirjoja myös väärennetään.
  8. Koirassa näkyy sairauden merkkejä kuten väsymystä tai ripulia.
  9. Myyjä saattaa vaatia ostopäätöksen tekemistä heti.


Päpän muistolle!
Alkup. teksti tästä blogista

16. huhtikuuta 2012

Koiramalli haussa

Millin ilmoitin mukaan ko. kisaan. Kisa käydään Facebookissa.

Kuvaa tykkäilemällä äänestää. Kaikki äänestämään:
Millin kuva

Milli kiittää jo etukäteen kaikki äänestäjiä.

9. huhtikuuta 2012

Ellin ihanat tavat

Ellistä on kuoriutunut oikea sukkavaras. Tai oikeastaan vaatevaras, ihan sama mikä vaate on lattialla tai sängyn laidalla niin Elli pöllii sen joka tapauksessa. Yöllä ne kannetaan petiin, päivällä pitkin kämppää.

Todistusaineistoa:

Sitten vielä uusin video murusista:
Isin sukka saa uuden muodon